Sponsoroimalla näyttelyyn, lunastat itsellesi näkyvyyttä
Erikoisnäyttely on roduissamme vuoden kohokohta, ei pelkästään näyttelynä vaan
ystävien ja kasvattien ja pentuesisarusten yhteisenä päivänä.
Tehdään kaikki yhdessä siitä mahdollisimman hieno tapahtuma.
Nyt olisi mahdollisuus sponsoroida erikoisnäyttelyn sekä rotukehien, että BIS-kehien eri luokkia.
Mitä tarkoittaa sponsorointi, mitä siitä saan itselleni
Mikäli haluat kannattaa (sponsoroida) sinulle tärkeätä rotua tai omaa rotuasi, niin valitse alhaalta
taulukosta itsellesi rotu ja palkintosija.
Toki voit yleisellä tasollakin kannattaa näyttelytoimintaa, vaikka tuotepalkinnoilla. Muistathan,
että voit kysellä ulkopuoliselta yritykseltäkin halua lähteä sponsoroimaan Erikoisnäyttelyämme
Harjavaltaan. Sponsorointi onnistuu myös ulkomailta käsin.
Sponsori voi siis olla, niin yksityishenkilö, kennelnimi kuin yrityskin ja mukaan kannattamaan voi
lähteä heti, kun palkintosijojen lunastukset alkavat 1.4. mutta ehtii vielä vaikka päivää ennen
näyttelyäkin.
Sponsori saa nimensä tai logonsa sponsoriluetteloon. Sponsorit julkaistaan Bullmastiffit ja Mastiffit
ry:n kotisivuilla, somessa, aikataulukirjeessä ja lehdessä, jossa myös Erikoisnäyttelyn tulokset. Toki
näyttelyssäkin pitää sponsorit olla esillä, ainakin tulosteina.
Sponsoriluetteloa ylläpidetään yhdistyksen kotisivuilla ja sitä päivitetään noin kerran viikossa. Näin
on myös näkyvyys taattu heille, jotka ottavat osaa näyttelyyn omalla panoksellaan.
Sponsoriluettelo on jälkeenpäinkin katsottavissa yhdistyksen kotisivulla, Erikoisnäyttelyn kohdalla.
Sieltä löytyy monien vuosien takaa Erikoisnäyttelyistä sen hetken parhaimmistoa.
Miten toimin
Sponsorit voivat aloittaa palkintojen lunastuksia itselleen 1.4.2024 ja se tapahtuu seuraavasti:
*Valitse siis itsellesi rotu ja palkintosija/luokka. Mikäli haluat jonkun määrätyn, niin toimi nopeasti,
sillä muuten saattaa olla päällekkäisiä sponsoreita samoihin luokkiin.
*Ota yhteyttä listan ylläpitäjään (Hanna Palos / hannapalos@icloud.com / 050-3543738)
ja varmista häneltä, että haluamasi luokat ovat vielä vapaana. Nopeus on siis valttia.
*Varmistettuasi Hannalta rodun ja luokan olevan vapaana, maksa 3 (kolmen) vuorokauden sisällä
vähintään listalla oleva summa yhdistyksen tilille. Mikäli haluat maksaa isomman summan, niin
kerro siitä Hannalle. Saaja: Bullmastiffit ja Mastiffit ry, tilinumero: FI18 5711 1320 1339 00,
maksuaika 3 vrk sisällä.
*Kirjoita maksaessasi viestikenttään rotu/rodut, mitä luokkaa / luokkia maksu koskee ja kuka on
sponsori. Yrityksille voidaan lähettää pyydettäessä lasku sähköpostiin.
Valitse tästä rotu, jota haluat sponsoroida;
*bullmastiffi *mastiffi *cane corso
*bordeauxindoggi *espanjanmastiffi *napolinmastiffi
Sponsoroitavat sijat
LUOKKA | HINTA |
---|---|
Pikkupennut urokset | 40 € |
Pikkupennut nartut | 40 € |
Pentu urokset | 40 € |
Pentu nartut | 40 € |
Juniori urokset | 40 € |
Juniori nartut | 40 € |
Nuoret urokset | 40 € |
Nuoret nartut | 40 € |
Avoin urokset | 40 € |
Avoin nartut | 40 € |
Valio urokset | 40 € |
Valio nartut | 40 € |
Veteraanit urokset | 40 € |
Veteraanit nartut | 40 € |
Pentujen kilpailuluokka urokset | 40 € |
Pentujen kilpailuluokka nartut | 40 € |
Paras uros | 40 € |
Paras narttu | 40 € |
ROP-pentu | 40 € |
VSP-pentu | 40 € |
ROP-veteraani | 40 € |
VSP-veteraani | 40 € |
ROP-juniori | 40 € |
VSP-juniori | 40 € |
ROP | 40 € |
VSP | 40 € |
Kasvattajaluokka | 40 € |
Jälkeläisluokka | 40 € |
BIS-pentuluokka | 50 € |
BIS-junioriluokka | 50 € |
BIS-veteraaniluokka | 50 € |
BIS | 50 € |
BIS-kasvattajaluokka | 50 € |
BIS-jälkeläisluokka | 50 € |