Yhdistyksen historia
Ensimmäinen bullmastiffipentue
Karl Aspelin toi ensimmäisen bullmastiffin, Bonnie Baby of Bulmas, Suomeen, ja on myöskin Suomen bullmastiffien kantaäiti. Isänä ensimmäiselle pentueelle oli Christian Tötterman omistama Buster of Bulmas.
Ensimmäinen pentue syntyi v. 1959.
Suomen Bullmastiff ry:n perustava kokous pidettiin 14.11.1967.
Varsinainen toiminta alkoi v.1968 jolloin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Anna-Liisa Vanhanen. Tällöin Suomessa oli n. 60 bullmastiffia.
Ensimmäinen erikoisnäyttely
Vuonna 1972 järjestettiin ensimmäinen erikoisnäyttely, tosin epävirallinen. Näitä erikoisnäyttelyitä järjestettiin joka toinen vuosi ja vuodesta 1983 lähtien, jolloin saimme SERT-oikeudet, on näyttelyitä järjestetty joka vuosi. Ensimmäisessä SERT-näyttelyssä oli tuomarina Christofer Habig.
Bullmastiffeja oli tässä näyttelyssä 45 ja mastiffeja 2. Kaksi kertaa on bullmastiffi ollut Messuhallissa Best in Show. Vuonna 1968 Ch Rex, omistaja Karl Aspelin sekä v. 1974 Ch Gigolo, omistaja Mauno Lepola.
Muut molossirodut kantautuivat Suomeen
Vasta 80-luvun alussa Suomeen tuli ensimmäinen mastiffi, Bulliff Roamer, jonka omisti Marja Karjalainen.
80-luvun alussa yhdistykseen tuli myöskin muita molossirotuja. joten tällä hetkellä seuraavat rodut ovat Bullmastiffit & Mastiffit ry:n alaisia: Bordeauxindoggi, Bullmastiffi, Cane Corso, Espanjanmastiffi, Mastiffi ja Napolinmastiffi.
Yhdistys nyt
Tällä hetkellä yhdistykseen kuuluu seitsemän rotua, joiden asioita yhdistyksen hallitus hoitaa yhdessä eri toimikuntien ja alajaostojen kanssa. Yhdistyksen jäsenmaksu varsinaiselta jäseneltä on 35 € / vuosi ja siihen sisältyy 4 kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti.
Yhdistyksellä on rotujensa pentuvälitys sekä aikuisten koirien välitys, joka etsii uusia pysyviä koteja tarvittaessa myös aikuisille koirille. Yhdistyksen Pelastustiimi auttaa akuuteissa hätätapauksissakoirien sijoituksessa ja kodin vaihdossa.
Näyttelytoimikunta huolehtii vuosittaisen erikoisnäyttelyn järjestelystä.