Bordeauxindoggi
Linkit
Historia
Bordeauxindoggi on yksi vanhimmista koiraroduista. Sen alkuperästä on vain olettamuksia ja legendoja. Todennäkoisesti se polveutuu muinaisista mastiffeista ja dogeista, jotka kulkeutuivat Aasiasta Eurooppaan sotajoukkojen ja kauppiaiden mukana. Sitä ei koskaan esiintynyt kovin lukuisasti, vaan suhteellisen pienellä alueella Lounais-Ranskassa. 14. vuosisadalta lähtien nämä koirat tunnettiin nimellä Akvitanian doggi tai pelkkä doggi, kreivi Gaston Phebus de Foix Bearin kuvauksesta kirjassaan Metsästyksen Kirja. Vähän ennen ensimmäistä näyttelyä Pariisissa v. 1863 nämä koirat saivat nykyisinkin käytössä olevan nimensä, Dogue de Bordeaux, sen seudun pääkaupungin mukaan, missä niitä esiintyi eniten.
Tri Pierre Meganin laati vuonna 1986 ensimmäisen rotumääritelmän. Kymmenen vuotta myöhemmin anatomian professori Kunstler kirjoitti kriittisen tutkielman Dogue de Bordeauxista. Tämä tutkielma päätyi rotumääritelmään, joka ei vielä tähän päivään mennessä ole kadottanut ajankohtaisuuttaan. Maailmansotien jälkeen sanotaan koiria olleen noin 50 kappaletta, josta nykyinen kanta on tehty. Yksi rodun pelastajista oli Raymond Triquet, joka on kiistatta tällä hetkellä rodun paras asiantuntija.
Bordeauxindogin ulkomuoto jo kertoo paljon sen muinaisesta käyttötarkoituksesta, joskin se on vuosikymmenien aikana muuttunut paljon. Se toimi sota – ja vahtikoirana taisteluissa sekä taistelukoirana muita taistelukoiria ja villieläimiä vastaan, jotka siihen aikaan olivat suurta kansanhuvia. Myöhemmin kun taistelut kiellettiin, sitä käytettiin viinitilojen ja karjalaumojen vartijana. Sitä käytettiin myös juhtana, vetämään lihoja teurastamosta torille. Sanotaan, että Bordeauxindoggi oli aikansa gladiaattori, ja sillä on aina ollut pieni mutta uskollinen ihailijajoukkonsa.
Luonne
Bordeauxindoggi on aina elänyt hyvin tiiviisti ihmisten lähettyvillä, ollen pitkälle riippuvainen ihmisen huolenpidosta. Olihan hyvä käyttökoira ennen muinoin kultaakin kalliimpi. Tästä johtuen on bordeauxindoggi isäntänsä uskollinen seuralainen ja tarvittaessa suojelija. Se kärsii henkisesti, mikäli se suljetaan esim. tarhaan ja kontaktit ihmiseen jäävät hyvin vähäisiksi. Bordeauxindogin luonteessa yhdistyvät sekä esi-isiltä perityt ominaisuudet, että jalostuksella saavutettu nykypäivän soveltuva sosiaalinen hyvin käyttäytyvä koira.
Huolimatta sen aika verisestäkin historiasta, siitä on huolellisella jalostuksella saatu esille sen parhaimmat puolet. On kuitenkin aina muistettava, että vanhat vietit ja vaistot ovat vuosisatojen ajan myös kulkeutuneet tämän päivän bordeauxindoggiin, ja tarvittaessa siitä löytyy sitä räjähtävää voimaa ja nopeutta, mikä siitä ammoin teki voittamattoman seuralaisen ja moniin käyttötarkoituksiin soveltuvan koiran.
Bordeauxindogin karskin ja pelottavan ulkomuodon, sekä lempeän ja rauhallisen luonteen välillä vallitsee yllättävä ristiriita. Se on erittäin rauhallinen, mutta ei missään nimessä flegmaattinen. Se ei tuhlaa voimiaan turhaan haukkumiseen tai muuhun hössöttämiseen, vaan tarkkailee ympäristöään rauhallisesti ja tarpeen vaatiessa toimii. Se vaatii paljon omistautumista ja ymmärtämistä sekä kykyä kunnioittaa sen persoonallisuutta. Se on erittäin älykäs koira ja sillä on norsun muisti. Sille voi opettaa erilaisia asioita, mutta itsenäisenä koirana se valitsee, itse toimiiko niin kuin pyydetään vai ei.
Siitä ei koskaan saa liukkaasti liikkuvaa palveluskoiraa, sillä siltä puuttuu kyky alistua käskyihin pakolla. Se oppii mielellään uusia asioita ja tottelee mikäli se itse saa päättää, nyt vai mahdollisesti myöhemmin. Koiraan on luotava toverillinen suhde, silloin pääsee parhaimpiin tuloksiin. Läheinen suhde ihmiseen opettaa sille hyvin nopeasti mitä saa tehdä ja mitä ei. Juuri nämä luonteen ominaisuudet ovat todennäköisesti olleet ne syyt, miksi bordeauxindoggi on säilynyt meidän päiviimme asti, vaikka koiria ei ole koskaan ollut kovin runsaasti.
Vaikkakin sen historia on verinen ja hurja, nykypäivän bordeauxindoggi ei kestä kovuutta esim. huutamista. Parhaiten sen saa kuuntelemaan kuiskaamalla koska sillä on erittäin hyvä kuulo. Se ei saa koskaan joutua tilanteisiin missä sen uinuvat taisteluvietit heräävät, koska kun se kerran huomaa olevansa taistelukoira se taistelee aina, ja vielä pitää siitä. Nuoren koiran itseluottamusta on pönkitettävä, ja varottava ettei se nuorena joudu hyökkäyksen kohteeksi, tämä tarkoittaa niin ihmistä kuin toista koiraa.
Bordeauxindoggi on nykyään seurakoira, ja erittäin persoonallinen sellainen. Se on vilpitön, petollinen ei missään tapauksessa. Se kiintyy ihmiseen ja osoittaa sen monin tavoin. Sillä on tervettä epäluuloa, eikä se ryntää suin päin vaan harkitsee ja puntaroi tilanteita. Jos se hyökkää niin se ei tee sitä koskaan takaapäin vaan reilusti edestä. Aikuinen uros saattaa ottaa yhteen muiden urosten kanssa, mutta pieniä koiria ja lapsia kohtaan se on lempeä. On kuitenkin muistettava, että myös sen kärsivällisyydellä on rajansa.
Bordeauxindoggi on huolimatta sen vankasta ruumiinrakenteesta liikkuva koira, joka rakastaa kaikenlaista toimintaa. Se ei ole mikään juoksija mutta, kävelylenkkejä metsässä se rakastaa. Kesäisin kun on kuuma, on varottava rasittamasta sitä liikaa, sillä se saa helposti lämpöhalvauksen. Se rakastaa vettä, ja on hyvä uimari, kun se ensin keksii sen. Sille voi ja pitääkin opettaa erilaisia asioita, koska se haluaa käyttää aivojaan.
Se ei ole rotu, jota pidetään vaan kotona sängyn koristeena, sillä silloin sen persoonallisuus ei koskaan tule esille. Se on enemmänkin ystävä, joka otetaan mukaan erilaisiin paikkoihin ja jonka kanssa vietetään mahdollisimman paljon aikaa. Kuitenkin sille on suotava mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaansa, kun se niin haluaa. Bordeauxindoggia kasvatetaan rakkaudella, johdonmukaisuudella ja kärsiväisyydellä ja juuri tässä järjestyksessä.
Bordeauxindoggeja rekisteröidään tällä hetkellä noin 30 kpl/vuosi. Pentueita syntyy noin 5 kpl/vuosi. Lisäksi tuonteja Saksasta, Hollannista, Belgiasta, Ranskasta, Espanjasta ja Venäjältä. Mikäli harkitset bordeauxindoggia ota ajoissa yhteyttä pentuneuvontaan, sillä pentuja syntyy harvakseltaan. Jos harkitset koiran tuontia ulkomailta, käy suurissa näyttelyissä ja tutustu koiraan eri kasvattajien luona, sillä tarjonta ulkomailla on erittäin kirjava.
Terveys
Bordeauxindoggi kuuluu ns. suuriin ja massiivisiin ja nopeasti kasvaviin rotuihin, joilla on taipumus sairastua kasvukautena erilaisiin luuston kasvuhäiriöihin sekä lonkkaniveldysplasiaan. Lonkkaniveldysplasia ei invalidisoi koiraa, paitsi erittäin vaikea-asteisena, muut kasvuhäiriöt kyllä, ja voivat jopa vaatia leikkaushoitoa. Siksi on erittäin tärkeää paneutua koiran ruokintaan ja liikuntaan sen kasvuaikana. Bordeauxindogin tulee kasvaa hitaasti, eikä siitä saa yrittää tehdä aikuista koiraa liian aikaisin, sillä luut eivät kestä.
Pennun kasvua on seurattava, se ei saa lihoa, ja raajojen on oltava suorat. Jos koira alkaa ontua tai on jäykkä noustessaan ylös, on syytä viedä se eläinlääkärille, jotta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa huomattaisiin alkava kasvuhäiriö, mielummin turha käynti kuin liian myöhään. Bordeauxindoggi tulisi kuvata, kyynärnivelien ja lonkkien osalta sen ollessa vähintään 18 kk ikäinen.
Rodussa on esiintynyt myös jonkin verran sikaripunkkia, sekä muita iho-ongelmia varsinkin kesäaikaan. Koska Bordeauxindoggi on vanha taistelukoira, sille on jalostettu pienet silmät syvälle ryppyjen suojaan, sillä esiintyy myös luomen asentovirheitä (entropium ja ektropium). Nämä ovat korjattavissa leikkauksella.