Bullmastiffeilla todettu MFE on vakava sairaus, joka tämänhetkisen tiedon mukaan johtaa aina eutanasiaan, koska parannuskeinoa ei ole. Sairaudesta liikkuu kuitenkin paljon myös virheellistä tietoa, joka hämmentää ja pelottaa koiran omistajia.
MFE on krooninen ja etenevä sairaus, jonka oireet alkavat aina jo pienenä pentuna, eli n 6-16 viikkoisena.
Tällöin pennun liikkuminen on silminnähden epätasapainoista ja sillä on koordinaatio-ongelmia. Oireina myös esim. takajalkojen lihasten jäykistymistä, oppimisvaikeutta ja epänormaalia käytöstä.
Sairauden periytymismalli on autosomaalinen resessiivinen mikä tarkoittaa, että sairastuakseen koiran
tulee olla perinyt molemmilta vanhemmiltaan tätä sairautta aiheuttavan geenin. Tällöin koira sairastuu jo pikkupentuna edellä kuvatulla tavalla, eli aikuisena koira ei enää voi sairastua.
Sairauden toteamiseksi ja sen ehkäisemiseksi jalostuksessa on tänä vuonna tullut käyttöön geenitesti, jolla pystytään estämään kantaja-kantaja yhdistelmät, joista ainoastaan voi syntyä sairaita jälkeläisiä. Kantaja- terve yhdistelmästä ei voi syntyä sairaita yksilöitä, joten kantajaa voi MFE:n suhteen käyttää jalostukseen yhdistämällä se geenitestillä terveeksi todettuun yksilöön.
Kuten edellä mainittiin, sairauden vastustamiseksi on onneksi saatu käyttöön joko verinäytteestä tai
poskisolunäytteestä tutkittava geenitesti. Geenitestin avulla on jatkossa mahdollista täysin välttää sairaiden koirien esiintyminen rodussa.
Testitulosten merkintä: N/N=terve, N/MFE=kantaja ja MFE/MFE=sairas
PEVISA-ohjelman lisäys ajalle 1.7.2024-31.12.2027
Pentueen vanhemmilla tulee astutushetkellä olla virallinen CMR1 ja MFE-geenitestitulos. Tuloksen kantaja saanut koira tulee astuttaa geenitestituloksen terve saaneen koiran kanssa. Koiria, joiden geenitestitulos on sairas, ei saa käyttää jalostukseen. Jalostustieteellisen toimikunnan kokouksen 5/2023 päätöksen mukaisesti bullmastiffille on 31.7.2023 avattu sähköinen lähete mitochondrial fission encephalopathy- eli MFE- geenitestille.
Tulokset tulevat näkymään jalostustietojärjestelmässä muodossa:
normaali
kantaja
sairas
Testin tilaaminen ja tuloksen tallennus
Aivan ensimmäisenä kannattaa koiran omistajan varmistaa testin tilaamiseen liittyvät ohjeet
laboratorion kautta ja sitten varata koiralle näytteenotto. Ennen näytteenottoa tulee omistajan
tai omistajan valtuuttaman henkilön tilata Omakoira-palvelussa tai sen mobiilisovelluksessa
lähete haluttua geenitestiä varten. Vielä rekisteröimättömälle pentueelle tai sen osalle voi tilata
lähetteen, kun pennut on tallennettu Omakoiran pentueilmoitukselle.
Näytteenottajalle kerrotaan, että tulos halutaan tallennettavaksi Kennelliittoon, jotta hän tietää
käydä vahvistamassa näytteenoton Omakoira-palvelun kautta. Laboratorio määrittelee,
millaisesta näytteestä (veri-, poskisolu- tai karvanäyte) tutkimukset voidaan tehdä. Näyte
toimitetaan eteenpäin laboratoriolle, joka toimittaa puolestaan tuloksen tilaajalle, sekä tallentaa
sen suoraan Kennelliiton tietokantaan.
Tulokset hyväksytään laboratoriosta Laboklin.
Kennelliitto tallentaa rodulle kyseistä DNA-tutkimusta, jolloin tulokset tulevat jalostustietojärjestelmään ja
sinun tulee tehdä sähköinen lähete Kennelliiton Omakoira-palvelussa ennen virallista näytteenottoa.
8521 MFE (Mitochondrial fission encephalo-phaty, löytyy valikosta DNA-tutkimusten alta)
HUOM!
Mikäli koirastasi on otettu aiemmin ko. testi virallisen näytteenottajan toimesta, saa sen tuloksen
alla olevia ohjeita noudattamalla jalostustietojärjestelmään:
SKL:n yleisohje aiemmin tallennetuista tuloksista:
Ennen tallennuksen aloittamista saadut tulokset voidaan tallentaa Kennelliitossa takautuvasti
testatulle koiralle syntyneen pentueen rekisteröinnin yhteydessä. Tällöin tulosraportista (tai
muista tuloksen mukana toimitetuista dokumenteista) tulee käydä ilmi seuraavat tiedot:
• näyte on otettu hyväksytyllä näytteenottajalla
• tunnistusmerkintä on tarkastettu näytteenottohetkellä
• näytteenottopäivä
• tutkimus-/analyysipäivä
• testi on hyväksytystä laboratoriosta
Tulokset on mahdollista tallentaa kaikille koirille takautuvasti myös laboratorioiden toimesta, jos
lähete ja näytteenottotiedot kirjataan sitä ennen takautuvasti Omakoiran kautta.
Ulkomaiset ja tuontikoirat
Tuontikoirista, ulkomaisista jalostuskoirista ja tuontisperman osalta hyväksytään sellaiset ulkomaiset tulokset, jotka koskevat samoja mutaatioita kuin rodulle tallennettavaksi hyväksytyt tulokset, vaikka testejä ei ole tehty Kennelliiton erikseen hyväksymässä laboratoriossa.
Lausuntoon tai erilliseen näytteenottotodistukseen on oltava kirjattu, että näyte on eläinlääkärin tai laboratorion edustajan ottama.
Edellä mainituista ohjeista poiketessa kannattaa olla etukäteen yhteydessä jalostusposti@kennelliitto.fi
Polveutumisen perusteella terve -tulokset
Koiralle kirjataan tieto, että se on sairauden tai vian suhteen terve polveutumisen perusteella korkeintaan kolme sukupolvea eteenpäin geneettisesti terveen testituloksen saaneista koirista. Tämän jälkeen on koira tai sen jälkeläiset testattava uudestaan, jotta ne saavat tuloksen. Polveutumisen perusteella terveeksi voidaan merkitä vain Kennelliiton tietokantaan tallennettujen tulosten perusteella. Polveutumisen perusteella terve koira vastaa jalostuskäytössä terveeksi testattua.
Polveutumisen perusteella terve -statusta ei kuitenkaan valitettavasti ole vielä teknisesti toteutettu Kennelliiton järjestelmissä, eikä merkintää siis tällä hetkellä tehdä.
MFE-geenitestin tilaaminen
HUOM!
Testi löytyy LABOGEN.fi sivuilta nimellä: Mitochondrial fission encephalopathy – PCR
- Testi tilataan osoitteesta https://shop.labogen.com/fi/account
- Tilataksesi testin, sinulle tulee olla luotuna oma tili sivustolle. Klikkaa sivun oikeaa yläkulmaa ”tilini” kirjautuaksesi sisälle.
- Jos olet joskus aiemmin tilannut sivustolta jonkin testin -> kirjaudu sisään vanhoilla tunnuksillasi.
- Jos sinulla ei ennestään ole tiliä: -> klikkaa ”omistaja: rekisteröidy tästä” tai ”kasvattaja: rekisteröidy tästä”, jolloin aukeaa kohta jossa saat luotua itsellesi uuden tilin. Täytettyäsi tähdellä merkityt kohdat ja lähetettyäsi tietosi LABOGENin henkilökunta tarkistaa rekisteröinnin ja aktivoi tilisi kolmen työpäivän kuluessa. Sinulle ilmoitetaan tilisi aktivoinnista sähköpostitse annettuun osoitteeseen.
- Kirjaudu verkkokauppaan sisään ja aloita testin tilaus -> valitse laji ja rotu
- Valitse haluamasi testit ja tilaa lähetystarvikkeet.
- Täytä koiran tiedot -> nimi, mikrosirun numero, rekisterinumero jne.
- Maksa valitsemasi tutkimukset verkossa valitsemallasi tavalla
- Täytä tutkimuslomake huolellisesti
- Näytteenotto -> eläinlääkäri/virallinen näytteenottaja ottaa näytteen ja tarkistaa samalla eläimen tunnisteen.
- Lähetä -> pakkaa näyte hyvin. Lähetä se postitse Laboklinin Suomen toimistoon:
Laboklin
Tunnus 5017015
01006 Vastauslähetys
Muista laittaa (tekstaten) täytetty tutkimuslomake mukaan pakkaukseen. HUOM! mikäli näytteenotto tarvikkeiden mukana tuli palautuskuori, voi näytteet palauttaa siinä suoraan. Tällöin lähetyksestä maksetaan postikulut - Tulokset -> Laboklin analysoi näytteen ja saat tulokset sähköpostitse.
- MFE testin hinta 62,00 euroa Laboklin. (Kennelliiton jäsenetuna alennusta)